Suomen nopeimmin kasvavimpiin artisteihin lukeutuvan jambon viime vuosi on ollut vakuuttava: tiivis keikkatahti, uusia julkaisuja, toisen albumin viimeistelyä sekä ”Vuoden tulokas” -Emma-ehdokkuus. Vuoden 2022 päättänyt, menestyksekäs julkaisu Haloo Helsingin kanssa yhteistyönä tehty Reiviluola Remix nousi Suomen toiseksi kuunnelluimmaksi kappaleeksi Spotifyssa. Heti perään vuoden 2023 starttasi Cledoksen kanssa tehty yhteisjulkaisu Kilsoi, joka pysytteli yli viikon Suomen Spotifyn kuunnelluimpana kappaleena. Toukokuussa julkaistu eläintarha oli toinen single artistin helmikuussa ilmestyneeltä albumilta ja samalla toisen albumin nimikkobiisi. Kappale ilmiöityi TikTokin puolella ja erilaisia versioita eläintarha-tanssiin nähtiin kuuntelijoiden tekemänä sadoilla videoilla.
YleX:n Läpimurto 2022 -yleisöäänestyksen voittanut artisti on kerännyt itselleen laajan ja lojaalin fanijoukon uniikilla musiikillaan, joka on sekoitus elektronisia meneviä soundeja, kehoa liikuttavaa R&B:tä ja luovia räp-lyriikoita. Räppäriksi ja viihdyttäjäksi itseään kuvaileva artisti aloittaa live-showssaan uuden sivun, kun keikkojen livekokoonpanoon astuu bändi: räjäyttävä show alusta loppuun ja lavalta yleisöön! Kesällä 2023 jambo nähtiin bändinsä kanssa Suomen suurimmilla festivaaleilla, kuten Ruisrockissa ja Blockfesteillä. Jambon vuonna 2022 julkaistu debyyttialbumi ”Vapaa” on streamannut jo kultaa, ja nyt helmikuussa 2024 artistilta ilmestyi toinen albumi ”Eläintarha”. Albumi sai hyvän vastaanoton, ja levyltä muun muassa elefantti huonees -kappale nousi välittömästi Suomen viralliselle top-listalle!